Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 21. toukokuuta 2016

Uusia taimia


Tältä näyttää auton perä lähtiessämme mökille. Meillä Kotkassa oli parikin taimien vaihtotapahtumaa tällä viikolla - löysin uusia tuttavuuksiakin. Mökille lähti yrttejä, punaherukka, erilaisia vadelmia ja Eestistä ostettu karhunlaukka - nyt niitä on myynnissä kuulemma Kotkassakin, ennen en ole niitä nähnyt. Karhunlaukkaa kutsutaan myös villivalkosipuliksi -sen lehdet muistuttaa kieloa ja niissä on hienostunut valkosipulin maku. Kielohan onkin myrkyllinen, joten tiedettävä näiden ero. Karhunlaukassa on toukokuussa kaunis hentoinen valkoinen kukka



sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Chilit

Meidän chilit ulkoilevat aurinkoisella seinustalla. Tähän asti niiden kasvupaikka oli olohuoneessa, nyt ne ovat autotallissa yöt.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Kasvun ihmettä odotellaan


Olemme istuttaneet paljon taimia ja siemeniä. Uusi nurmikko valkoapilan siemenillä vahvistettuna alkaa jo vihertämään. Mieheni teki ensimmäistä kertaa meille perunamaan ja vastusteluistani huolimatta myös kasvimaan - niiden hoitamisen jätän hänen vastuulleen ja kauhulla odotan, mitä rikkaruohoja sieltä mahtaa nousta...toivottavasti kuitenkin juuresten ja vihanneksien joukosta. Nuo puukehikot ovat väliaikaisesti penkkien reunoissa multaa pitelemässä. 

Tahtoisin kirjata kasvien nimet lappuihin kasvien viereen. En saanut syksyllä enää noita muoviläpysköitä, mutta kirjoitin nimiä muovilusikoihin pakastetussilla. Vaan osa niistä nimistä hävisi lumen myötä. Ehkä eniten nimien häviämiseen vaikuttaa auringon valo - en tiedä vieläkään, millä keinolla saisin nimet pysymään lapuissa. 

No keväällä meillä törrötti sitten niitä valkoisia muovilusikoita kukkapenkeissä. Naapurin pieni tyttö oli todennut, että "se on se talo, jossa kasvatetaan muovilusikoita kukkapenkeissä".



Tämä suloinen matala tulppaani on Sweet sixteen - siltähän se näyttääkin.





Pionitulppaani Blue Wow ei ole ihan yhtä kerrannainen, mitä se esitteessä oli. mutta kaunis kuitenkin.


Kylmänkukka tuli meille Eestistä Luigen kukkamarkkinoilta.



Tähtitulppaani Persian Pearl on runsaskukkainen ja sen pitäisi kukkia vuodesta toiseen. Toivon niin!



Parvitulppaani on kovin pieni ja hento vielä. Näiden pitäisi lisääntyä itsestään ja kukinnan pitäisi kestää pitkään touko-kesäkuussa. 



torstai 5. toukokuuta 2016

Vuokot





Sinivuokko yrittää urheasti nostaa päätään, valkovuokot sen sijaan nostavat näyttävästi kauniit terälehtensä aurinkoa kohti. Keltavuokkojakin sain ystävältä, mutta mökkitontilla ne eivät ole selvinneet talven yli -odotan, josko kotipihassa kukkisivat!


Ja riemu oli suuri, kun keltavuokot nousivat! Nyt kun saisin ne menestymään tuossa tontin sivussa niin kauan, kun sitä kohtaa aletaan käsittelemään.



Kevään merkkejä mökillä

Valkoinen lehtosinilatva nousemassa





Pionit istutin juurakoina, nyt kolmantena keväänä näyttäisi jo nousevan kunnon kukat. Kuvassa pionit nousevat punaisina taka-alalla.


Raparpereista en ole koskaan onnistunut kasvattamaan runsaita, isoja pehkoja. Nyt on taas yritystä uusissa paikoissa ja uusilla taimilla. 


Parivuotiset kärhöt ovat talvehtineet sisällä. Edellisen kesän ne olivat ruukuissa ulkona, jokohan nyt uskaltaisi istuttaa maahan? Kärhöasiantuntijoiden mukaan taimien 1-2-vuotinen ruukkukasvatus vahvistaa niitä ja auttaa selviytymään kasvupaikallaan myöhemmin. Myös hortensioista osa talvehti ruukuissa tyttäreni kellarissa.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Kevään merkkejä - puutarhuri aloittamassa töitään




Tänä vuonna 2016 olisi päässyt jo viikkoa ennen vappua istuttamaan siemeniä ja taimia, mutta enpä ole ehtinyt! Sain ystävältäni neuvon, että kukkasipuleitakin kannattaa liottaa vedessä yön yli ennen istuttamista, niin juuret avautuvat - tätä en ole koskaan tehnyt, mutta tänä keväänä otin käyttöön tämän neuvon. Vasta nyt vapun aikaan sain muutamia sipuleita maahan kotona, mökillä vielä piha odottaa puutarhuri. Tuo yllä oleva kuva on niin kiva kesän aloitus - lähdimme ostamaan pari pussillista rhodomultaa pioneille ja kuinka kävikään - lähiTokmannissa oli isoja hortensioita ja rhodoja vain 11 € kappale ja aika moni niistä muutti meille. Liikkeen puutarhapuolen vastaava kertoi, että oli kysellyt lisää näitä myyntiin, mutta mistään ei enää tuolla hintaa saanut ja valkoiset rhodot olivat loppuneet ensimmäisenä.

Sain nyt sentään jotain aikaiseksi  - viime syksynä aloittamani kivikäytävä tuli tehtyä tänää ihanan aurinkosiena päivänä loppuun. Reunakivet on tuotu Eestistä ja ne ovat niin painavia, että niitä ei nosteta kuin miesvoimin, joten niiden laittaminen jäi ilman muuta miehen hommaksi. Muutoin naputtelin kivet paikoilleen, alle laitoin kivituhkaa ja kalkkia, koska minulle on sanottu, että ne estäisivät muurahaisten tulemista kivien alle.


Siellä ne ihanat hortensiat ovat jo korissa käytävän päässä! Viime vuotisia hortensioita talvetin tytön talon kellarissa ja osa talvehti mökillä maassa. Hortensiat voi kasvun jälkeen syksyllä siirtää maahan, mutta kokemukseni mukaan ne eivät Etelä-Suomessakaan ehdi kukkia kunnolla maassa kasvaessaan. Parasta olisi talvettaa sisällä, mutta niinkään en saa kaikkia jatkamaan eloaan seuraavana kesänä - pitäisi kai aiemmin huolehtia ne valoon ja kasvuaan aloittamaan sisätiloihin keväällä.



Muutama taimikin lähti mukaan liikkeestä. Tässä kääpiötädyke - luulin ostaneen ikivikko kilkkaa, mutta tulikin kaksi tällaista kukkaa tekevää kasvia, joiden nimen työkaverini selvitti - kiitos siitä!  Voihan kivikkokilkka!!

Olen sentään tilanut taimia ja nyt mietin vielä pionien ja ruusujen hankkimista. Ruusujen kanssa en ole ennen pärjännyt, paitsi ihan köynnösruusu oli edellisessä kodissamme. Ensi viikonloppuna matkustamme Luige'n maatalousnäyttelyyn, jossa on kasvimyyntiä, kotiteläimiä ja lhiruokaa tarjolla - 12 km Tallinnasta - sitä odotan kovasti. Tallinnasta olen jo vuosia ostanut suurimmat ja parhaimmat taimet.