Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Muutosten viikko edessä

Vihdoin se viikko, jolloin pääsemme muuttamaan, vaikka moni asia on kesken ja moni vasta alullaan. Maat ovat suuressa multakasassa takapihalla ja tontin sivuilla ja rikkaruohojen kasvua emme ole pystyneet estämään. Ehkäpä viikon kahden sisään saamme koneen tasoittamaan multasavikasoja ja kaivamaan kulkuväyliä ja etupihan kukkalaatikoiden pohjia. Pihakivistä olemme jo pyytäneet tarjouksia meren takaa, kun saamme ne sieltä edullisemmin kuin 2 kilometrin päästä kivimyymälästä. Hedelmäpuut ovat olleet pikkuisissa ruukuissaan ja kukantaimet valeistutuksessa  kaksi kuukautta  - toivon, että hedelmäpuut saamme nopeasti istutettua ja että ne säilyvät hengissä!

Avoimien puutarhojen päivänä näin karhunvatukan valtavassa kukkaloistossaan ja se on nyt yksi toiveistani tontin takarajalle. Samaan valkoiseen kukkaloistoon toivon lumipalloheiden ja jasmiinin. Tontin takan on sähkölinja, joka kasvaa valtoimenaan vattua ja horsmaa, joten kaunistusta eteen tarvittaisiin, mutta en suunnittele mitään pensasaitoja tekeväni, kun en näe siihen tarvetta. Jännittäviä ja kiireisiä hetkiä siis eletään puutarhassani - tai sen alkuidussa - heinäkuun lopulla.