Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Kukat kauniita heinäkuussa mökillä

Juoksin innoissani kukkapenkiltä toiseen päästessäni pitkästä aikaa mökin pihaa. Voi tötä Suomen kesän väriloistoa - on niin ihanaa vangita kauniita värejä kesäkuviin, niitä katsellessa talvella mieli voimaantuu!
















Heinäkuun.puolivälin kukkijoita

Vaikka kasvit ovat olleet vasta korkeintaan vuoden paikoillaan, ne ihastuttavat minua. Tällaista oli vastassa viikon kotoa poissaolon jälkeen





















perjantai 30. kesäkuuta 2017

Suojaudu etanoilta

Meillä on tarkoitus laittaa kasvulaatikoiden väliin sanomalehteä ja kaislaa, mutta tänään bongasin hamppukuidun ja tilasin kokeeksi sitä. Se maatuu mullan joukossa 6-8 viikossa, mutta kestää katteena parikin vuotta ja estää etanoiden kulkua. Lisätietoa täältä

torstai 29. kesäkuuta 2017

Kävipä köpelösti


Hups kukkuu, mitäpä täältä nousee? Kesäkurpitsaa piti tähän kasvaa, mutta eipä siltä näytä! 



2017 kylmän kesäkuun lopulla yksi lämmin päivä

Pionit ja monet muut kukat ovat odotelleet lämpöä - nuput ovat valmiina avautumaan. Liljat ja kurjenmiekat ovat nostaneet vihreää vartta, mutta yhden talven maassa olleet kasvit eivät osoita rehevöitymisen merkkejä kylmässä kesässä.

Kyllä meillä silti vihertääkin. Tänään öljysin ensimmäistä kertaa etupihan portaat ja huomasin samalla, että kurjenpolvet ovat avautuneet - rakastan noita pinkkejä matalia kurjenpolvia. Ne kuulemma torjuvat tehokkaasti vuohenputkea pensaiden alta.

Kurjenpolvien edessä on valkoista verikurjenpolvea ja vaaleanpunaisia hanhikkipensaita. Toiselle puolelle etupihaa istutimme valkoiset hanhikit. Hanhikki on ollut inhokki minulle mutta nyt löysin nämä kauniit värit ja hanhikki on hyvä kasvi, koska se kukkii pitkään ja on vaatimaton kasvualustan suhteen. Etupihamme jää iltapäivällä varjoon - kiva seurata miten nuo nyt menestyvät.


sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Toinen kesä uuden omakotitalon pihan rakennuksessa

Viime vuonna 2016 aloitimme suurten savikasojen keskeltä, joten onhan tässä jo edistystä näkyvissä! - vaikka työmäärä tuntuukin välillä loputtomalta. Nyt kukkii jo koristeomenapuu ja tulppaanit etupihassa, rhodot saunan verannan edessä.

Viimevuotisen rikkaruohoja täynnä olevan peruna- ja kasvimaan tilalla on siistit, tyttären maalaamat viljelylaatikot.  Eilen oli mieheni istuttanut kesäkurpitsat ja avomaan kurkut kasvutunneleihin - näytti kauniilta.

Pioneja olemme istuttaneet sekä talon eteen että taakse. Viimeisin tulokas on keltainen pioni, ellei oteta sitä huomioon, että mieheni oli eilen hakenut uuden Shirley Templen, kun edellinen sai talven jälkeen harmaahometta tyveensä - jätin silti puutarhurin ohjeen mukaan juurakon maahan miettimään " ollako vai eikö olla" dilemmaa.

Talvi oli vienyt Sarah Bernhardin ja se oli ehdottomasti ostettava uusi. Onnenpensaasssa Kotkassa on hyvä pionivalikoima, enkä pidä 12. 50 hintaa pahana, kun haaveilen siitä kukkaloistosta ja ilosta ja kauneudesta, minkä pionit vuosi toisensa jälkeen suovat.

Kotipihassani on monia taimia Kymenlaakson kasvien vaihtoryhmältä, joka kokoontuu kerran vuodessa taimien vaihtoon. Suosittelen kovasti tällaista toimintaa - ennestään emme toisiamme tunteneet ja nyt monista on tullut ystäviä ja aina löytää joukkoon mukaan uusia mukavia ihmisiä - ja taimet ja siemenet ja neuvot vaihtuvat!

Puutarhaseuran luennot luovat intoa ja kokeilun mieltä ja avoimien puutarhojen aikaan voi käydä luvalla kiertämässä muiden puutarhoissa.

 Tämä edessä oleva harvinaisuus on Luiken taimimarkkinoilta Eestistä. Hyvin se säilyi talven yli. Takana palloesikko.

Sweet sixteen tulppaani - eikö hän näytäkin siltä?



Kylmänkukat ovat ihania kevään karvaisia kukkijoita. Nämä ovat osa Eestistä tulleita.




Tässä on meidän ongelmakohtamme. Kivetyksen reuna jäi etupihassa korkeammalle kuin tie, emmekä ole vielä löytäneet ratkaisua, miten tämä hoidetaan. Talvella aurakoneet saattavat viistää läheltä ja nurmikko ei käy noiden penkkikivetysten viereen, kun nousevan kiven viereltä ei siististi saa leikattua nurmikkoa. Kirjoittakaapa vinkkejä, mitä tähän laittaisitte!   Ja miksihän nuo betonikivet työntävät harmaata??


Kevään 2017 kukkijoita mökkipihassa

2017 oli todella kylmä kevät ja kesän alku, kesäkukkiakaan  ei ole ollut kiire saada. Mökille emme ole ehtineet, kun kotipihan rakentaminen on vienyt ajan. Käväisimme katsomassa ja ihana kukkaloistohan siellä odotti pitkän nurmikon kera. Tässä kevään kukkijoita





Keltareunapikarililja on kevään varhainen ja herkkä kaunistus
Verannan laajennusprojekti odottaa
Vuohenjuuri kasvoi myös lapsuuden kotipihassani





Tämän harvinaiaen kasvin nimi on sinikämmekkä, jos oikein muistan. Vieressä kasvaa valkoisena sama lajike.