Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 25. toukokuuta 2015

Kevään ensimmäisiä kukkia mökkipihassa

Vuohenjuuri aloittaa kevään väriloiston. Mökkipihasta löytyy keltaisia ja punaisia kukkia useampia kesän edetessä.
Pikarililjaa olen yritäänyt kasvattaa siemenestäkin - ainakin vielä tuloksetta. Nämä on sipulista kasvaneita.
Narsisseja - aeimmin en näitä pihaani tahtonut, mutta nyt etenkin vaaleat lajikkeet kiinnostavat.

Yllätyksiä paljastui kevään vihreyden myötä

Tontti on lehtomaata, koivut ja haavat nousevat tontin vieressä kevään kauneissa vreissä kohti vaaleansinistä taivasta. Olemme lähellä keskustaa ja moottoritietä, mutta tien äänet eivät kuulu tontille, sen sijaan viehättävää lintujen laulua kuuluu sitäkin enemmän!
Ei hyvää ilman pahaa - kyllä yöuneni menetin, kun paljastui, että myöhään syksyllä vaihdettu tontti onkin täynnä vuohenputkea keväällä! Tästä riittäisi salaattia loppuelämäksi, mutta pelkkä näiden hajukin inhottaa. Ongelma saa suuruussuhteita, jos kerron, että edellisessä puutarhassani vuohenjuurta oli ehkä neljä tupasta ja kävin joka kesäistä taistelua niitä vastaan - olin huomattavasti voitolla. Tässä tontilla on varmaan parasta luovuttaa heti alkuunsa voitto tälle kasville! Kävimme kuitenkin maatalousliikkeessä kyselemässä maanviljelijöiden keinoja - tänään sitten ryhdyin tuumasta toimeen suuren painesumuttimen kanssa -saapa nähdä mitä tapahtuu jatkossa!

Lisää soraa on tuotu ja paljon vielä tarvitaan. Tällä kertaa olemme viisaampia kuin viimeksi - silloin 30 vuotta sitten ajatimme ylimääräisen maan pois ja maksoimme viennistä - pian osoittautui, että lisää multaa kuitenkin tarvitaan ja sitten maksoimme tuonnista!

Maan tulee viettää reilusti sokkelista poispäin, mutta tähän soran eteen tulee joskus terassi, jonka kohdalla on nyt paalutettu maakuoppa.
Etupihan lähtökohta tässä - suunnitelmia on jo, mutta paljon maata tarvitaan, että portaiden tasoon saadaan pinta nostettua.
Tämä ihastuttava mätäs on aivan tontin reunalla - näen jo leveämpänä kukkapeitteenä autopaikan reunustan. Kielot sopisivat valkovuokkojen seuraan koivujen alle.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Nimilappuja

Etsin kaupasta muovisia nimilappuja, koska niissä tussilla kirjoitetut tekstit säilyvät talvenkin yli. Niitä ei löytynyt, mutta löytyikin tällaisia alepaketteja, ihmettelen vaan mitä nuo kaikki paketin osat ovat. Lisäksi ostin kimaltelevia spiraaleja lintuja karkottamaan mansikkamaalta.

Taimien vaihtoa

Olin tänään Facebook puutarharyhmän taimienvaihtopäivässä mukana. Sain jo tutuksi tulleilta ryhmäläisiltä mm. kirkkaan punaisen liljan sipuleita, vaaleanpunaista patjarikkoa, kaihonkukkaa, violetin väristä kurjenpolvea, piparminttua, joka näytti mintulta ja jossa on mahtava piparmintun aromi.

Lisäksi sain saksankirveliä- edellinen taimeni menehtyi talven aikana. Saksankirveli kuulemma siementää uusia taimia, ellei kukintoja leikkaa ajoissa. Lehdet maistuvat anikselta, mutta maku ei kestä kuivatusta. Saksankirvelin kukat ovat Eilan mukaan ihanaa teeainesta - pääsinpä kokeilemaan eli toivottavasti kasvu onnistuu.

Ihailimme kaikki yhdessä Marin hienoapuutarhaa ja monenlaisia kasveja ja kivetyksiä. Ihailun kohteena oli myös Tiinan hennon kauniit hämyvuokot ja monet muut kasvit. Tällaisessa tapahtumassa saa myös paljon tietoa kasveista ja muiden puutarha-asioihin innostuneiden kokemuksista. Kiitos kivasta päivästä!

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Tästä alkaa uuden pihan rakentaminen

Omakotitalon rakennustyömaan tontti on tasainen, multa- ja savimaata. Autotalli-varastorakennus sijoittuu hieman talon taakse, joten aurinkoinen takapiha on suojainen, talon ja autotallin rajaama
alue. Tyhjä taulu siis, ja paljon toiveita ja mielikuvia ajatuksissani. Tätä pihaa aion rakentaa ajan kanssa, kiirettä ei ole - kulkuväyliä luotava ensin.
Aloitan pihan rakentamisen jo kolmatta kertaa, joten minulla on suosikkikasveja ja tiedän jonkin verran kasvien vaativuuseroista. Huomenna saan tuttavani, puutarhurin katsastamaan paikkaa ja antamaan neuvoja, toiselta puutarhurilta sain jo perinnekasvien taimia ja hyviä neuvoja. Ikivihreää ja peittokasveja ja pioneja haaveilen etupihaan ja köynnöksiä toivoisin, mutta mihinpä niitä sijoittaa, kun ei nykyohjeiden mukaan sokkelin alueelle kasveja saa istuttaa - ei ainakaan kunnon juuret muodostavia - varoalue lienee yli metrin.